Lentävän Hollantilaisen ohjelmakirja

MATTI SALMINEN Daland, basso
Produktion taiteellinen johtaja

Turkulaissyntyinen Matti Salminen kuuluu aikamme bassolaulajien terävimpään kansainväliseen eliittiin. Hän on kiinnitettynä Zürichin oopperaan ja esiintyy vakinaisena vierailijana säännöllisesti johtavissa oopperataloissa kuten Lontoossa, Milanossa, Berliinissä, Münchenissä, Hampurissa, Wienissä, Pariisissa ja New Yorkin Metropolitanissa. Matti Salmisen keskeistä oopperaohjelmistoa ovat Verdin, Mozartin ja Wagnerin suuret bassoroolit.

Kotikaupungissaan Turussa Matti Salminen debytoi keväällä 1966 - 19-vuotiaana, ehdittyään jo saavuttaa suurta mainetta tangolaulaja Esa Pasana - Leevi Madetojan Pohjalaisia-oopperassa, jossa hän lauloi Karjanmaan Köystin osan. Arvostelijat povasivat hänelle yksimielisesti suurta uraa. Savonlinnan Oopperajuhlilla hän lauloikin jo vuonna 1968 ja vuotta myöhemmin hän esiintyi - neljän päivän varoitusajalla - Suomen Kansallisoopperassa Verdin Don Carlos -oopperan kuningas Filip II:n osassa, josta tuli pian yksi hänen loistorooleistaan.

Matti Salminen oli kiinnitettynä Suomen Kansallisoopperassa vuoteen 1972, mutta on vieraillut siellä myöhemmin muiden muassa Musorgskin Boris Godunovin nimiroolissa, Beethovenin Fidelion Roccona ja Hagenina Wagnerin Jumalten tuhossa, jonka roolin hän on laulanut lähes kaikissa merkittävissä esityksissä ympäri maailmaa, sekä viimeksi Parsifalin Gurnemanzina. Savonlinnan Oopperajuhlilla Salminen on laulanut vuodesta 1968 lähtien muutamia välivuosia lukuun ottamatta sekä oopperan että konserttien solistina. Hänen roolejaan juhlilla ovat olleet muiden muassa Mozartin Taikahuilun Sarastro, Verdin Aidan Ramfis, ja Kohtalon voiman Isä Guardiano Wagnerin Lentävän hollantilaisen Daland, Tannhäuserin Thüringenin maakreivi Hermann sekä Tristanin ja Isolden Kuningas Marke. Bayreuthin Wagner-juhlilla hän on laulanut kaikki suuret bassoroolit.

Myös uutta suomalaista oopperaa Salminen on laulanut mieluusti: vuonna 1975 hän esitti Savonlinnassa Aulis Sallisen Ratsumiehen kantaesityskesänä oopperan nimiosan, ja Suomen Kansallisoopperassa kahden suomalaisen uutuusoopperan kantaesityksissä nimiroolit, Aulis Sallisen Kuningas Learissä vuonna 2000 ja Einojuhani Rautavaaran Rasputinissa 2003 - produktio on vieraillut myös Pietarissa. Matti Salminen esiintyy lisäksi tunnetuimpien sinfoniaorkestereiden solistina kaikkialla maailmassa. Hän on mukana lukemattomissa oopperoiden ja sinfonisten teosten levytyksissä ja kuvataltioinneissa, minkä lisäksi hän on tehnyt useita kevyemmän musiikin levyjä. Lähivuosiksi on suunniteltu myös turkulaisten laulujen levyä Turun filharmonisen orkesterin kanssa. Merkittävistä taiteellisista suorituksista Berliinin Deutsche Operissa palkitsi Berliinin Senaatti hänet vuonna 1995 Berliner Kammersänger -arvonimellä. Arvostetun Kamarilaulajan arvon hän on saanut myös Münchenissä ja Wienissä.

Turulle on suuri kunnia, että kaupungin oma maailmanbasso Matti Salminen lupautui vuonna 2001 Verdin Requiemin ja Lentävä hollantilainen -produktiomme taiteelliseksi johtajaksi. 2002 Suomen Joutsen siirrettiin nykyiselle paikalleen, ja Matti Salminen lauloi yhdessä Päivi Nisulan, CCA-kuoron ja Turun filharmonikkojen kanssa kansallislaivamme 100-vuotisjuhlakonsertissa merimusiikkia Wagnerin Lentävästä hollantilaisesta Malmstenin Mikki-hiireen merihädässä (aina vain jatkuvien suosionosoitusten jälkeen seuranneessa uusintaesityksessä hän tulkitsi Mikki-hiiren vaativan sopraano-osan!). Viime vuoden elokuussa esitettiin tällä Turun uudella, suurella musiikin kesänäyttämöllä ikään kuin tulevan oopperan alkusoittona Verdin Requiem, jossa Matti Salminen oli bassosolistina.

Matti Salmisen esiintymiset Turun kaupunginorkesterin/ filharmonisen orkesterin kanssa alkoivat jo teini-iässä. Ensimmäisen kerran hän nousi Konserttitalon lavalle 17-vuotiaana 2.12.1962, jolloin hän esiintyi nuortenkonsertissa. Kolmisen vuotta myöhemmin, 19.9.1965 hän lauloi Paavo Raution johtamassa Turun päivän konsertissa Leporellon aarian Mozartin oopperasta Don Giovanni sekä aarian Verdin oopperasta Simone Boccanegra. Vuosien mittaan suuri bassomme on esiintynyt orkesterimme kanssa niin sinfonia-, kirkko- kuin viihdekonserteissa kaikkiaan 19 kertaa.

 

Tulosta sivu

Sisällys