Erkki Toivanen
LENTÄVÄ WAGNER,
Lentävät Wagneriaanit
 Vuosituhannen vaihtuessa Wagnerin teokset ovat tehneet yhtä vaikuttavan paluun oopperalavoille kuin maailmanlaajuiseksi levinneen wagnerismin loistonpäivinä 1800-ja 1900-lukujen vaihteessa. Kansallisoopperan Ring on ennätysmäinen yleisömenestys, Lontoon molemmat oopperatalot ovat esittäneet ensimmäisen kerran historian aikana Ringiä samanaikaisesti. Englannin kansallisooppera vei Valkyyrian Glastonburyn rock-festivaalille, missä 30.000 nuorta seurasi sitä henkeään pidätellen. Covent Garden toi saman teoksen Promenadikonserttiin. Sen 6000 nuorta kuulijaa osoitti seisaaltaan suosiota 15 minuutin ajan. Lentävän hollantilaisen esitykset Aurajoen rannalla osuvat siten ajan hermoon.
Se olisi ilahduttanut Richard Wagneria. Hän oli toivonut teostensa tavoittavan mahdollisimman laajan yleisön. Irrottamalla oopperataiteen kruunupäiden ja aristokraattien suojeluksesta ja katkaisemalla siteet siihen porvarilliseen eliittiin, joka oli astunut ylimysten tilalle, hänen tavoitteenaan oli myös kaupallisuuden suitsista vapautunut ooppera. Hän jaksoi uskoa, että oopperasta tulisi koko kansan taidetta. Siksi hän suunnitteli Bayreuthin oopperatalon laajentamista, jotta sen katsomoon mahtuisi kaksin verroin enemmän yleisöä ja lippujen hinnat voitaisiin laskea vähävaraisempienkin ulottuville. Se unelma ei koskaan toteutunut.
Miksi Wagnerin oopperoiden taika on palannut vaikuttamaan oman aikamme ihmisiin? Glyndebournen oopperajuhlien johtajan Vladimir Jurowskin mielestä ne täyttävät elämäämme avautuneen henkisen aukon. "Me kaipaamme jotakin suurenmoista, jotakin massiivista, mittavaa nykyiseen elämänmenoon. Sehän näyttäisi kutistuneen mikrolastuiksi ja biteiksi. Vaisto kertoo meidän tarvitsevan yhteyttä väkeviin tunteisiin ja siihen tuonpuoleiseen, joka on kadonnut arkipäivästä".
Wagnerissa oli henkilöitynyt 1800-luvulla palvonnan kohteeksi kohotettu hengen jättiläinen, yli-ihminen. Kolossin tavoin hän oli noussut hallitsemaan vuosisadan lopun musiikkia aivan niin kuin Beethoven oli titaanina hallinnut sen alkupuolta. Beethovenin tavoin Wagner oli pyrkinyt liittämään säveltaiteeseen universaalin ja kosmisen ulottuvuuden. Siksi hän halusi takoa kokonaistaideteoksia, maailmankaikkeuksia syleileviä oopperoita.
Nuorison Wagner-innostuksella ja Tolkienin Sormusten herran viime vuosina saavuttamalla menestyksellä on yhtymäkohtia. Wagnerin ja Tolkienin Ringien kerronnan voima tempaa nuoret fantasiamaailmoihin arjen harmaudesta. Se ilmentää myös ihmisen tarvetta olla kosketuksissa kuvitelmiin, nauttia sankaruudesta ja seikkailun jännityksestä.
Monille on silti tullut yllätyksenä, että Wagner-esityksiin jonottavat nyt lippuja nuoret. Heidän on otaksuttu pitkästyvän helposti, väsähtävän kaikkeen, mikä kestää puolta minuuttia pitempään. Viisituntiset oopperat, joissa - Mark Twainia lainatakseni - "on suurenmoisia hetkiä ja kauneuden keitaita uuvuttavien puolituntisten keskellä", tarjonnevat tervetulleen vastakohdan pirstaleina kuvaruudussa viliseville 'elämyksille'.
Uusi sukupolvi on myös vapautumassa assosiaatioista, jotka liittivät Wagnerin Natsi-Saksaan ja sen rotuoppeihin. Hitler kertoi käyneensä ilta illan jälkeen kuuntelemassa Wagnerin oopperoita kotikaupungissaan Linzissä tuhansien nuorten tavoin. "Jouduin hetkessä Wagnerin sävelten lumoihin. Bayreuthin mestaria kohtaan tuntemallani nuorekkaalla innostuksella ei ollut mitään rajoja". Hitleristä oli tullut wagneriaani jo 12-vuotiaana. "Kuunnellessani nuorukaisena noita siunattuja säveliä tajusin näynomaisesti, että minä onnistuisin kerran yhdistämään Saksan valtakunnan ja palauttamaan sille suuruuden".
Wagner oli pitänyt itseään Saksan kansallishengen henkilöitymänä ja musiikkiaan sen puhtaimpana ilmentymänä. Voimme ymmärtää, että kaikki natsien julmuuksista kärsineet eivät halunneet kuuleviin korviinsa Hitlerin hovisäveltäjäkseen kohottaman mestarin säveliä. Wagnerin juutalaisviha ja hänen perillistensä sitoutuminen natsi-Saksaan jättivät tahran säveltäjän jälkimaineeseen. Monille siitä tuli ylipääsemätön kynnys hänen musiikkinsa kuunteluun. Vuosituhannen vaihduttua henkiset kynnykset ovat kuitenkin katoamassa.
Musiikinystävien joukossa on aina ollut niitä, joille Wagner on säveltäjistä läheisin. Heistä ensimmäisiin lukeutui ranskalainen runoilija Charles Baudelaire. Kuultuaan Wagnerin musiikkia Pariisissa 1860, hän kirjoitti säveltäjälle kokeneensa elämänsä suurimman musikaalisen nautinnon. 'Tunnistin sävellyksenne ensi kuulemalta omikseni. Aivan niin kuin kuka tahansa tunnistaa heti omakseen sen, mitä hänet on luotu rakastamaan... Musiikkinne edustaa kaikkea sitä, mikä on ylevää, se tempaa kuulijan mukanaan korkeuksiin... Alistun sen vietäväksi toiseen elämään, missä yht'äkkiä tunnen olevani kaikkivoipa... Kun avaudun sävelillenne, ne tunkeutuvat olemukseeni, valtaavat sen ja tuottavat aistihurmaisen tyydytyksen'.
Runoilijan sanat kuvannevat wagneriaanien tunteita ja kokemuksia paremmin kuin mihin yksikään psykologi pystyisi.
Kaikilla mantereilla toimii kymmeniä Wagner-yhdistyksiä. Niiden "Wagner-karttaan" on merkitty tiedot eri puolilla maailmaa esitettävistä mestarin oopperoista. Yleisön joukossa voi Turussakin olla rajojen takaa matkanneita wagneriaaneja. Heistä muutamat pitävät elämäntehtävänään eri tulkintojen kartoittamista. He ovat Wagner-asiantuntijoita, joihin ohjaajat yrittävät tehdä vaikutusta joko ennennäkemättömän erilaisilla, joskus mielivaltaisillakin, produktioilla tai pitäytymällä uskollisesti säveltäjän antamissa esitysohjeissa.
Kerrotaan että Wagnerista olisi voinut tulla Saksan suurin näyttelijä, jos ääni olisi ollut kantavampi. Puolisonsa Cosiman tavoin hänellä oli tapana tulkita harjoituksissa kaikki roolit, jotta laulajat näkisivät, mistä kokonaistaideteoksen lavatoteutuksessa on kysymys. Hän ei jättänyt mitään sattuman varaan.
Wagnerin ohjeet Lentävää hollantilaista varten ovat erittäin tarkat. Pelkästään Hollantilaisen avausmonologin esitysohjeita on kolmen sivun verran! Jokainen vivahde ja ele on määritelty. Wagner muistuttaa ohjaajia myös siitä, miten heidän ei tule oopperaa ohjata. Niinpä Senta ei ole mikään hupakko, ei liioin päästään seonnut tyttörukka. Hän on 'merisuolan sisältä karaisema tervejärkinen Pohjolan neito'. Sentan usko Lentävän hollantilaisen legendaan on yksinkertaisen naisen pakkomielle. Hänen sulhasensa Erik ei liioin ole tunteileva nuorukainen, vaan luonteeltaan 'voimakas, raju ja synkkä'. Hänen cavatinansa kolmannessa kohtauksessa 'ei saa olla imelän tunteileva, vaan sen tulee henkiä miehekästä murhetta ja kärsimystä'. Daland on jämerä merimies, kovan työn karaisema kunnianhimoinen perheenisä, joka ei kavahda tyttärensä myymistä rikkaalle muukalaiselle paremman elämän toivossa.
Olisiko Wagner pitäytynyt omissa ohjeissaan? Mene ja tiedä. "Lapset, luokaa jotakin uutta, aina ja alituisesti jotakin uutta", oli hänen viestinsä jälkipolvelle.
| 
