Lentävän Hollantilaisen ohjelmakirja

ANTTI MURTO
äänisuunnittelija

Antti "Ana" Murto on tehnyt pitkän uran mitä monipuolisimmissa, sekä klassisen että kevyen musiikin tehtävissä. Hän aloitti kymmenvuotiaana samanaikaisesti Cantores Minores -poikakuoron laulajana ja Helsingin konservatorion piano-oppilaana, ja jatkoi pian opintojaan Oulunkylän Pop- ja jazz-opistossa sekä Sibelius-Akatemian elektronimusiikin kursseilla. Hän on soittanut eri kokoonpanoissa ja ollut mukana lukemattomissa levytyksissä myös studiomuusikkona. Hän on myös säveltänyt eri yhtyeille, televisiotuotantoihin ja monien yritysten juhlatilaisuuksiin. Hänen päätyönään on ollut kuitenkin toimiminen äänisuunnittelijana ja -miksaajana sekä studioäänittäjänä ja musiikin tuottajana.

Saliäänestä Antti Murto on vastannut muiden muassa Einojuhani Rautavaaran Thomas-oopperan kantaesityksessä Joensuun Laulujuhlilla sekä myöhemmin Kansallisoopperan useissa produktioissa, samoin kuin Savonlinnan Oopperajuhlilla, Helsingin kaupunginteatterissa ja Vaasan oopperassa. Hän on ollut myös useiden musiikkijuhlien äänimestarina, muun muassa 17 kesää Porin Jazzissa. Lisäksi hän on suunnitellut studioäänittäjänä, miksaajana tai tuottajana kymmenissä ääni- ja elokuvaproduktioissa, muun muassa John Adamsin, Leif Segerstamin, Jukka Linkolan, Aki Kaurismäen, Taavi Kassilan, Leningrad Cowboysien, Kari Väänäsen, Eppu Normaalin ja Trio Töykeiden tuotannoissa. Hän on myös vastannut lukuisten yritys- ja yhteisötilaisuuksien äänentoistosta sekä suunnitellut rakennuksien äänijärjestelmiä.

Antti Murto on ollut mukana äänisuunnittelijana myös lukuisilla musiikkikiertueilla, muiden muassa Leningrad Cowboysien ja Puna-armeijan kuoron mukana (Helsinki, Berliini, Tukholma, Roskilde, Dallas, Euroopan-kiertue), Peters Sellarsin ja Esa-Pekka Salosen produktiossa Stravinskin Sotilaan tarinasta (Palermo, Rooma, Madrid, Pariisi, Wien) sekä Bon Jovin kiertueella (Helsinki, Tukholma, Kööpenhamina, Berliini) ja Loiri-Perko-Pyysalo -kokoonpanon konserttimatkalla. Karita Mattilan kaikissa suurkonserteissa hän on ollut äänisuunnittelijana samoin kuin Trio Töykeiden lukuisissa kotimaan- ja Euroopan-esiintymisissä. Myös monien suurtapahtumien järjestäjät ovat luottaneet hänen ammattitaitoonsa; niitä ovat olleen muiden muassa Rockin SM-kisat, yleisurheilun EM-kisojen avajaiset Olympiastadionilla, Hartwall-areenan avajaiset ja Helsingin Via Crucis -pääsiäisnäy-telmä sekä Olympiastadionin Paavo Suuri -oopperan kantaesitys.

Antti Murto on työskennellyt myös Avanti!-orkesterin, Helsingin kaupunginorkesterin, Radion Sinfoniaorkesterin, Sinfonia Lahden sekä Joensuun ja Lappeenrannan kaupunginorkesterin erikoisproduktioissa.

Turun filharmonisen orkesterin kanssa Antti Murto on ollut mukana suurproduktioissa, joiden solisteina ovat olleet Karita Mattila sekä Montserrat Caballé, sekä vuoden 2004 Verdin Requiemissa Suomen Joutsenen äärellä. Seuraava yhteistyö on Karita Mattilan Arias-konsertti Helsingin Hartwall Arenalla tämän vuoden lokakuussa.

 

Tulosta sivu

Sisällys